Pihabongaus

Viikonlopun aikana järjesti Birdlife valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman, johon jokainen voi osallistua. Pihabongaus tarkoittaa käytännössä sitä, että tunnin aikana tarkkaillaan ja ihmetellään mitä lintuja esim. omalta kotipihalta löytyy. Pihabongaus ei ole kilpailu, vaan sen avulla kartoitetaan maan linnustoa.

Eväät siis mukaan (en tiedä miksi, koska täähän kesti vain tunnin!), kiikarit ja lintukirja ulottuville ja pihakeinuun istumaan tunniksi. Lämmin pilkkihaalari ja hyvä supatteluseura teki tunnista mieleisen.

Ai mitä me nähtiin? Harakoita, talitinttejä, variksia, pikkuvarpusia ja naakkoja. :D Ei tullut merikotkia eikä pingviinejä, mutta onneksi edes muutama lintunen tuulisesta päivästä huolimatta.

Mikä musta tulee isona?

Pikku hiljaa alkaa muotoutua mitä elämältä haluaa. Alkaa ymmärtää mistä nauttii, mikä on itselle hyväksi ja mitä ei elämältään halua. Mutta mitä se kaikki tarkoittaa käytännössä ja miten siihen pääsis?

Eläimet, luonto, ulkoilma, hyvä ruoka ja läheisten seura. Pitkät juttutuokiot ystävien kanssa, yhteiset projektit ja elämän jatkuva kehittäminen parempaan suuntaan on niitä hetkiä, mitä muistelee hymyllä vielä pitkään.

Olen lähiaikoina lukenut myös kirjaa, joka pohtii tieteellisestä näkökulmasta eläinten käytöstä. Elollisten käytöstä ohjaa lähes ainoastaan asiat, jotka tuottavat mielihyvää. Maukas ravinto, lajitoverin kyhnytys, peloton ympäristö ja sopiva lämpötila. Toisaalta nuo nautinnolliset asiat ovat myös eläimelle hyväksi kuin vahingossa. Kun kana kylpee auringossa ja tomussa se tietämättään (?) puhdistuu myös kirpuista. Kun kissa leikkii innokasta jahtausleikkiä, sille on niistä loikista ja syöksyistä ehkä hyötyä, kun se seuraavan kerran yllättää hiiren.
Jotenkin haluaisin itsekin seurata vain asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Ikuinen hedonisti ehkä..

Ja myös työnteon haluan olevan mielekästä. Haluan elämän, josta en tarvitse lomaa. Työn joka palkitsee. Uskon myös, että maaseudulta ja eläimien hoitamisesta löydän sen duunin itselleni. Tietty lisäyksenä taidetta, luomista, yhteisöllisyyttä, hyviä tekoja ja hyvää ruokaa.

Katselin pihamaaltani pellolle päin ja näin kuinka aurinko värjäsi taivaan. Pitää olla aikaa, pitää keretä jäädä ihmettelemään ja pitää ehtiä valokuvata. Liian pitkä pimeä jakso ja liian pitkä To do-lista uuvuttaa ja saa kumman helposti vajoamaan synkkyyteen. Muutama kaunis hetki ja taas on puhtia hieman enemmän. Ainakin sen verran, että jaksaa hakea puita, lämmittää hellan ja sen seurauksena onkin ihana nautiskella mökin lämmöstä näiden ekojen kunnon pakkasien aikana. 

Olen ollut etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden päästä issikkavaelluksille parina viikonloppuna.
Tuntuu, että ajatukset kirkastuvat ja mielenterveys paranee, kun saa tölttäillä metsässä
nauttien päivän ainoista valoisista hetkistä pörröisen hevosen selästä. 

Mutta tämä on varmaan vasta matkan alkua. Mikä se lopulta itselle muotoutuva elämä on. Onko se maatalousyrittäjän elämä, karjanhoitajaksi jollekin isolle tilalle vai jonkinlainen omavaraisen pienen tilan pito. Mitä mahdollisuuksia tarjoaa osuuskuntatoiminta tai vaikka ekokylät tai muut kyläyhteisöt? Minkälaisia oppeja ja eväitä tulen saamaan erilaisista harjoittelupaikoista ja pääsenkö kokeilemaan minkälaista olisi elämä paimenena? Maatalouden perustutkinto ja maatalousala on laaja ja tuntuu, että polkuja lähtisi vaikka mihin suuntaan. Ehkä se tästä vielä selkeytyy. Ehkä jonain kertana peilikirkkaalla järvenjäällä luistellessa tai metsäretkellä pöllöä ihmetellessä tiedän mihin mennä. Nyt ei ole mitään tietoa. Pitänee vaan nauttia matkasta.